Siirry sisältöön
Viikinkikeskuksen viikinkiteltta
Valitse päivämäärä nähdäksesi tarkan hinnoittelun.

Tuoteoptiot

Kauppias

Rosalan Viikinkikeskusinfo@rosala.fi+358 40 218 2960Y-tunnus:2167549-6Kauppiaan ehdot
Viikinkikeskus

Rosalan Viikinkikeskuksessa siirryt tuhat vuotta ajassa taaksepäin, jolloin Suomessa elettiin rauta-ajan loppua, tarunhohtoista viikinkiaikaa. Viikinkikylä rekonstruoituine rakennuksineen on historiaa elävöittävä vierailukeskus, ja viikinkiteltta sijaitsee kylän alueella aivan päällikön hallin vieressä.

Telttaan mahtuu mukavasti yöpymään neljä henkilöä. Majoittuminen on klo 14.00 alkaen, mutta viikinkikylään voi totta kai tulla seikkailemaan jo aikaisemmin. Viikinkikylässä saattaa käydä päivävierailijoita noin klo 20.00 saakka. Kylässä asuu mahdollisten muiden yöpyjien lisäksi kukko kanoineen, ja helttapään kiekaus saattaakin aamulla herättää teltassa nukkujat.

Huomioithan ystävällisesti, että teltassa ei saa majoittua lemmikin kanssa. Lemmikit ovat sen sijaan tervetulleita yöpymismökki Steniin.

Vastaanotto on avoinna Viikinkikeskuksen aukioloaikojen mukaisesti, esimerkiksi kesällä klo 18.00 saakka.

Aamiainen sisältyy yöpymisen hintaan. Pystymme huomioimaan aamiaisella suurimman osan erityisruokavalioista, kunhan saamme niistä tiedon etukäteen. Vähälaktoosisia tuotteita käytämme kautta linjan. Ruokavaliot ja -allergiat voi ilmoittaa varausvaiheessa tilaajan tietojen Lisätietoja-kentässä.

Yöpymisen yhteydessä suosittelemme tietenkin myös illallista viikinkien tapaan. Huomioithan, että illallinen on varattava etukäteen viimeistään samana aamuna.

Viikinkikeskus sijaitsee kauniilla Rosalan saarella, jonne pääset Kemiönsaaren Kasnäsista maksuttomalla yhteysalus M/S Auroralla. Saaren lauttarannasta on n. 5 km ajomatka Viikinkikeskukseen. Voit toki saapua myös omalla veneellä Rosalan kyläsatamaan.

Tutustuthan myös ehtoihin ennen varauksen tekemistä.